”Nyt mie romahan tai ainakin melkein…”

Posted by admin at 18.00 aika 27.3.2017

Jaa:


Anu Vihonen, NLP Trainer & Coach


Vuosi 2001 oli merkityksellinen vuosi elämässäni. Olin tuolloin töissä unelmatyöpaikassani Hewlett-Packardilla. Toimin Suomen, Eestin, Latvian ja Liettuan hankintapäällikkönä ja hankintaosaston esimiehenä. Sain matkustaa paljon, työkaverit olivat ihania, työni oli mielenkiintoista, minulla oli hyvä palkka ja työsuhdeauto. Kaikki oli päällisin puolin kunnossa.

Ja kuitenkin joka ilta töistä palatessani jaksoin hädin tuskin raahautua sohvalle itkemään. Olin valtavan väsynyt; mitä enemmän tein töitä, sitä enemmän niitä tuli lisää ja entistä tiukemmilla deadlineilla. En ehtinyt olla tarpeeksi perheeni kanssa. Aina kun olin vapaalla ja perheen seurassa, olisi mielestäni pitänyt tehdä töitä. Kun olin töissä, tunsin että perhe sai aivan liian vähän huomiotani. Koin koko ajan olevani väärässä paikassa väärään aikaan.

Ajattelin olevani töissä kyllin hyvä vain silloin, kun tein enemmän kuin minulta odotettiin ja olin koko ajan tavoitettavissa. En koskaan sanonut “ei” lisääntyvälle työmäärälle, vaan päinvastoin haalin vastuita lisää. Näin jälkikäteen katsottuna huomaan ruoskineeni itseäni työntekoon noudattamalla mm. vanhaa uskomusta “Ensin työ, sitten huvi”. Koska työ ei koskaan loppunut, en myöskään antanut itselleni lupaa levätä ja nauttia elämästä. Se alkoi myös näkyä ja tuntua.

Muistan sanoneeni miehelleni Pertille, että nyt on aika vaihtaa työpaikkaa, jotta saan elämäni taas balanssiin. Pertti vastasi tuolloin minulle jotain tähän tapaan “Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta. Olen nähnyt kuinka olet vaihtanut työpaikkaa yrityksestä toiseen tai työtehtävää firman sisällä. Hetken on ollut tyyntä ja sitten taas ei. Ehkä aiheutatkin itse stressaantumisesi.” Nuo sanat kolahtivat tajuntaani ja jollain lailla ymmärsin, että minun on itse tehtävä jotain omalle ajattelulleni. Ainoa vaihtoehto oli irtisanoutua, sillä niin uupunut olin työntekoon. Tuolloin en vielä tiennyt, mitä alkaisin tehdä. Työkaverit ja ystävät ihmettelivät tuolloin, kuinka voin ja uskallan jättää taakseni niin upean työpaikan.

Vasta tuolloin 40-vuotiaana aloin ymmärtää, että voin oikeasti vaikuttaa ajatteluuni ja mielentilaani.

Päädyin yrittäjänä koordinoimaan EU-hankkeita, joissa kehitettiin yrittäjämentorointia. Ensimmäisessä mentorointiprojektissa tapasin NLP-kouluttajan, jonka NLP Practitioner -koulutukseen osallistuin. Vasta tuolloin 40-vuotiaana aloin ymmärtää, että voin oikeasti vaikuttaa ajatteluuni ja mielentilaani. Olin hämmästynyt, sillä siihen asti olin luullut pysyväni aina juuri sellaisena kuin olin eli stressaantuneena ja liikaa vastuuta ottavana.

NLP:stä alkoi kuitenkin uusi, loppuelämäni kestävä matka mielen hallinnan ja tasapainon ylläpitämiseen. NLP Traineriksi valmistuin vuonna 2010 ja siitä lähtien päätyöni on ollut NLP:n kouluttaminen. Visioni ja missioni on erityisesti tuoda työvälineitä hektisessä työelämässä oleville, jotta he löytävät parhaan mahdollisen tavan elää tasapainoista elämää.

Tutkija Sonja Lyubomirskyn mukaan 50 % onnellisuudestamme ja mielen tasapainosta tulee perimämme kautta. 10 % onnellisuudesta on sidoksissa ulkoisiin olosuhteisiin. Ja jopa 40 %:iin pystymme itse vaikuttamaan. NLP-koulutuksissa lempeästi vaikutamme juuri tuohon viimeksi mainittuun osaan itsessämme. Vahvistamme yhteyttä itseemme ja omiin rajoihimme, kehitämme vuorovaikutustaitoja, muutamme rajoittavia uskomuksia, lisäämme tyyneyttä elämään - ja tarkistamme elämämme visiota ja missiota. Ja paljon, paljon muuta. NLP:n perusperiaatteita on, että pystymme muuttumaan vain itse oivaltamalla ja kaikki vastaukset löytyvät meistä itsestämme.


Seuraavat NLP-koulutuksemme syksyllä 2017 Helsingissä:

NLP Da Capo - johdanto NLP:hen 16. – 17.9.2017
NLP Practitioner 25.8.2017 – 21.1.2018
NLP Master Practitioner 1.9.2017 – 14.1.2018
NLP Pre-Trainer 30.9. - 26.11.2017