Pertti Vihonen

NLP Practitioner
Suunnittelija, CEO

Neway.fi

Maailman paras sijoitusvinkki

Posted by admin at 12.45 aika 18.10.2016

Jaa:


Vietin lokakuisen sunnuntain seminaarissa, jossa pääesiintyjänä oli Robert Kiyosaki. Hän on amerikanjapanilainen liikemies, joka on uransa aikana perustanut lukuisia yrityksiä ja lisäksi menestynyt kiinteistösijoittajana. Nykyisin Kiyosaki kiertää maailmaa opettamassa ihmisille kuinka nämä voisivat vaurastua ja saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden.

Kiyosakin mielipiteet sijoittamisesta poikkeavat monien muiden taloustieteen asiantuntijoiden näkemyksistä. Kun useat asiantuntijat suosittelevat sijoitusten hajauttamista riskien minimoimiseksi, niin Kiyosaki kannustaa ihmisiä kyseenalaistamaan esimerkiksi pankin sijoitusneuvojan vinkit erityisesti silloin, jos tämä ei ole itse sijoittanut tarjoamiinsa kohteisiin. Hän kannustaa myös opiskelemaan ja perehtymään valitsemansa sijoitusalan toimialaan ja keskittämään sijoituksensa siihen. Kiyosakin kirjoista olen oppinut, että maailman paras sijoitus on jatkuvasti investoida omaan osaamiseen. Sen arvo korostuu erityisesti tämän ajan muutosvauhdissa, missä on oltava valmis muuttumaan ja oppimaan koko ajan lisää.

Maailman paras sijoitus on jatkuvasti investoida omaan osaamiseen

Mikä erottaa varakkaan henkilön "tavallisista" ihmisistä? Se on ajattelu. Varakkailla on selkeät tavoitteet, he hallitsevat ajatteluaan sekä mieltään niin, että esimerkiksi rajoittavat uskomukset ja pelot eivät häiritse heidän etenemistään. Lisäksi heillä on riittävästi itsekuria lykätä välitöntä tarpeentyydytystä.

Robert Kiyosaki on jakanut ihmiset neljään eri ruutuun sen mukaan, mistä he saavat tulonsa. Ruudut ovat palkansaajat, yksityisyrittäjät, yrityksen omistajat (yli 500 työntekijää) ja sijoittajat. Jokaisessa ruudussa on omanlaisensa tapa ajatella ja siirtyminen ruudusta toiseen edellyttää uuden ajattelumallin opettelua. Kiyosakin mukaan vaurastuminen on kiinni mielestä ja sen hallinnasta.

“ I have never been afraid of losing money”

Raha on meille monelle tunteita herättävä väline. Saatamme tiedostamattamme pelätä sen menettämistä ja aika usein ainakin itse sorrun siihen. Korvaani tarttui Robert Kiyosakin puheesta lause: “ I have never been afraid of losing money”. Raha on hänelle väline siinä kuin rautanaula timpurille. Se ei herätä tunteita ja miksi sen pitäisikään.

Siinä on tavoitetta. Edessä taitaa olla uskomusten kaivelua ja rajoittavien uskomusten muuttamista. Onneksi tiedän, että tähänkin löydän apua NLP-tekniikoista. Ja kun mieli on saatu oikealle taajudelle, niin kaikki on mahdollista.

Jos Kiyosaki ei ole sinulle ennestään tuttu, suosittelen tutustumaan - ja voit saada uusia näkökulmia omaan ajatteluusi henkilökohtaisesta taloudesta. Kiyosakin kirjoista on suomeksi julkaistu ainakin ”Rikas isä, köyhä isä” ja ”Kassavirtakvadrantti”. Blogeja, podcasteja jne. löytyy osoitteesta richdad.com.



Haluatko kääntää ajatteluasi ja toteuttaa toiveesi? Yksi mahdollisuus tähän on osallistua NLP Practitioner –koulutukseen 20.1. – 11.6.2017 Espoon Leppävaarassa.

Pertti Vihonen
NLP Practitioner