Koko ajan keskellä ihmissuhdepelejä

Posted by admin at 11.40 aika 29.12.2017

Jaa:


Anu Vihonen, NLP Trainer & Coach


Ihmissuhdepeli

Henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että alamme entistä enemmän kuunnella sisintämme ja sitä, mitä itse haluamme.

Viime kuukausina olen uteliaana seurannut erilaisia vuorovaikutustilanteita. Myös omaa käyttäytymistäni. Vaikuttaa siltä kuin olisimme keskellä erilaisia ihmissuhdepelejä. Nämä pelit ovat mielenkiintoisia, sillä jokaisen käytös vaikuttaa lopputulokseen. Systeemiteoria siis toimii ja  kaikki vaikuttaa kaikkeen. 

Saatamme loukkaantua toisen sanomisista ja samanaikaisesti rankasti arvostella häntä. Murehdimme aikuisten lastemme asioita ja yhtä aikaa ponnekkaasti koetamme määrätä kuinka heidän tulisi elää. Olemme monta päivää loukkaantuneita, jos kumppanimme ei suostu johonkin pyyntöömme. Hyvä ystävä kutsuu kanssaan elokuviin emmekä väsymyksestämme huolimatta tohdi kieltäytyä, ettei hän loukkaantuisi. Vanha äiti sanoo tuomamme joulukinkun olevan pahaa ja aivan liian kuiva, emme sano siihen mitään - ja kuitenkin pahoitamme mielemme pitkäksi aikaa. 

Kaikissa edelläkuvatuissa tapahtumissa annamme muiden käyttäytymisen vaikuttaa omiin tunteisiimme. Yhteys omaan sisimpään, omiin toiveisiin ja haluihin on ainakin sillä hetkellä osittain hukassa. Emme tiedä ovatko muiden tunteet meidän tunteitamme vai ovatko omat tunteemme muiden tunteita. Näyttääkö, kuulostaako, tuntuuko tutulta?

Aika monella rajojen häilyvyys on syntynyt lapsuuden kokemusten myötä, jolloin olemme oppineet piilottamaan omat tunteemme. Hyvin tyypillinen menneisyys osittain “rajattomille” on sellainen, että lapsuudessa on oletettu olevan iloinen ja kiltti eikä ole ollut lupa näyttää ulospäin kiukkua, vihaa, surua ja muita “kielteisiä” tunteita. Meidät hyväksyttiin silloin, kun toimimme toisten (vanhempien) toiveiden mukaisesti.

Haastavin tilanne syntyy silloin, kun äärimmäisen luja ja äärimmäisen kiltti ihminen kohtaavat. Äärimmäisen luja haluaa, että kaikki hänen toiveensa toteutetaan ja hänen tahtoaan noudatetaan. Hän tarvitsee ympärilleen ihmisiä, jotka palvelevat häntä ja ovat kaikessa samaa mieltä. Kiltti janoaa hyväksyntää ja siitä syystä tekee kaiken mitä luja haluaa ja antaa hänelle vain positiivista palautetta. Molemmat ääripäät ovat hetken tyytyväisiä, jonka jälkeen peli jatkuu edelleen. Yhteistä molemmille on “vuotavat” rajat, sillä kummankin tunteet ovat jollain tavalla sekoittuneet toisiinsa ja yhteys omaan itseen on hävinnyt.

Yksi NLP-koulutusten aihe on yhteys omaan itseen. Kun yhteys itseen on löydetty ja sitä aletaan vahvistaa, löytyvät myös omat rajat. Rajojen vahvistuessa opimme rakentavasti pitämään omat mielipiteemme eivätkä muiden tunteet ja sanomiset enää vaikuta mielialaamme. Lyhyesti sanottuna: ihmissuhdepelit loppuvat.

Vahvoja sisäisiä rajoja vuoteen 2018!

Uudenvuodenhalaukset 


Seuraavat NEWAYn Helsingin ydinkeskustassa pidettävät NLP-koulutukset:

NLP Practitioner 26.5. – 9.9.2018 (Huom! Kevään ennakkohinta voimassa 26.3.2018 asti.)
NLP Master Practitioner 28.9.2018 – 3.3.2019 
NLP Pre-Trainer 2.9., 6. - 7.10., 3. - 4.11.2018
NLP Trainer 7.12.2018 – 29.9.2019
NLP Trainer Update 17. – 18.3.2018 
Kohtaamisen voima –sosiaalipanoraamakurssi 21. – 22.4.2018


Verkkovalmennukset, aloita milloin tahansa!
Sytytä tiimisi!
NLP Aloittelijoille